Elliott Smith

SISÄLTÖVAROITUS: Itsetuhoisuus, kuolema, addiktio

Elliott Smith oli yhdysvaltalainen laulaja-lauluntekijä, joka tunnettiin erityisesti hänen kuiskailevasta ”spiderweb-thin” laulutyylistään, taiteellisista soinnunvaihdoksista sekä teemoista liittyen riippuvuuteen, masennukseen ja yksinäisyyteen. Hän on laajasti ihailtu artisti, joka on koskettanut lukuisia elämiä hänen vakuuttavalla sekä vangitsevalla soittotaidolla, musikaalisuudella ja rehellisellä ja raaoilla sanoituksilla. Hän on ollut pioneeri intiimistä, päällekkäisäänitetystä laulutyylistä, joka on kulmakivi modernille indie-folkille, tästä syystä häntä laajasti pidetään modernin indie-folkin kummisetänä ja Lo-fi-musiikin kuninkaana.

Elliott Smith aloitti uransa Heatmiser nimisessä bändissä, joka perustettiin vuonna 1991, minkä jälkeen Smith aloitti soolouransa vuonna 1994. Soolouralla Smith oli julkaissut kaksi studioalbumia, ja kolmatta kirjoittaessa häntä kysyttiin kirjoittamaan kappale tulevaan elokuvaan nimeltä Good Will Hunting. Smith suostui ja kirjoitti lopulta kappaleen Miss Misery, joka pääsi ehdolle Oscar-palkinnon saajaksi parhaasta alkuperäisestä kappaleesta vuonna 1998. Samoihin aikoihin Smithin kolmas studioalbumi Either/Or julkaistiin, mistä tuli fanien suosikki biisin Miss Misery avulla. Vaikka Miss Misery ei ollut albumissa, albumi muistuttaa monella tavalla Miss Miseryä teemojen, ja tyylin takia.

Either/or alkaa hiljaisen huolestuttavalla Speed Trials nimisellä biisillä, joka käsittelee aiheita itsetuhoisuudesta, emotionaalisesta irtautumisesta, addiktiosta, eristäytymisestä ja vaikeudesta päästä irti tuhollisista kuvioista. Ydinolemukseltaan Speed Trials mielestäni tarkoittaa sitä, kun joku menettää hallinnan omasta elämästään ja yrittää uskotella itselleen, että kaikki on silti hoidettavissa. Biisin nimellä on monta mahdollista merkitystä, speed voi tarkoittaa esim. huumeita kuten amphetamiinia sekä teennäistä energiaa, joka liittyy päihteiden käyttöön, elämäntapaa, jossa kertoja vaikuttaa olevan jumissa impulsiivisten päätösten ja tuhoisien tapojen kehässä ja speed trials kilpailua, jossa testataan kuinka nopeasti kukin voi mennä, viitaten paineeseen, riskeihin ja itsensä rajalle puskemiseen. Nämä merkitykset menevät päällekkäin, kappale esittää maailmaa, joka jatkuvasti liikkuu eteenpäin, mutta ei todellisuudessa etene. On ero eteenpäin liikkumisen sekä yksinkertaisesti nopeasti kulkemisen välillä ja Smith tarkoituksellisesti tutkii tätä tekijää. Se mikä tekee kappaleesta erityisen karmivan, on sen lopetus, tai enemmänkin sen puute. Speed Trials ei lopu mihinkään päätökseen, ymmärrykseen, pakenemiseen tai pelastukseen vaan sen kiertävä rakenne antaa kuuntelijalle kuvan siitä, että ei todellisuudessa pystytä liikkumaan eteenpäin, vaan menemme ympyrää. ”It's just a brief smile crossing your face, I'm running speed trials, standing in place, It's just a brief smile crossing your face, I'm running speed trials, all over the place”

Albumi jatkuu melankolisella Alameda nimisellä biisillä, jonka nimi perustuu katuun Oregonissa, jossa Elliott Smith on asunut lapsuudessa. Kappaleessa Smith muistelee tapahtumasta Alameda Streetillä, ja käsittelee vaikeuksia läheisistä ihmisistä kiinni päästämiseen. Varsinkin lyriikat ”You walk down Alameda, Looking at the cracks in the sidewalk, Thinking about your friends, A constant state of suspense” tuntuvat niin realistisilta ja musertavilta tilanteissa, jossa on riskinä menettää läheisiä ystäviä. Rytmisesti Alameda on kelluva ja epätyypillisen energinen, samaan aikaan kun tunnelma on syvän melankolinen.

Albumin isoin biisi ja nykyään myös Smithin tunnetuin Between the Bars on yksi niistä tapauksista, joissa artistin tunnetuin biisi on mahdollisesti myös paras. Kappale sisältää vain ja ainoastaan Smithin äänen ja rauhallisen akustisen kitaran, jotka tuovat erittäin intiimin ja henkilökohtaisen kuuntelukokemuksen, joka vie alitajunnan ihan muualle. Biisi on lyhyt 2 minuuttia 21 sekuntia pitkä, joka on lyriikoiltaan erittäin tiivis, sisältäen useita merkityksiä liittyen biisin nimeen. Sanalla ”bars” on biisissä useita merkityksiä kuten baarit, jossa ihmiset juo ”Drink up, baby, stay up all night”, bar, josta käytetään englannin kielessä myös sanaa ban, ”And I'll make you okay and drive them away”, vankilan ”bars” eli kalterit ”I'll kiss you again between the bars, Where I'm seeing you there with your hands in the air, Waiting to finally be caught”, musiikilliset ”bars” mitä hän laulaa nuoteista sekä viidenneksi sana ”bar” on englannin kielessä myös yksikkö, jolla mitataan painetta ”Drink up with me now and forget all about, The pressure of days, do what I say”. Lyriikat ”Between the Bars” voidaan tulkita sekä aikaan, jolla siirryt baarista toiseen, aikaan musiikkibaarissa, jossa usein Smith ottaa juomista samalla kun esiintyy, että myös kalterien välissä olemista, joka on metafora addiktioon ja alkoholiin, mitä Smith pitää vankilana. Biisi kuulostaa petollisen rauhalliselta, Smithin ääni on erittäin herkkä ja on hädin tuskin kovempi kuin kuiskaus. Melodia on kuin kehtolaulussa, kitara on rauhallinen, mutta musiikin alla on kuitenkin jotain järkyttävää. Kappale kuulostaa siltä, kun sinulle tarjotaan jotain, mikä lohduttaa sinua, mutta samalla tuhoaa sinua sisältäpäin. Between the Bars on yksi parhaista kappaleista ikinä kirjoitettu.

Seuraava kappale Pictures of Me on äänellisesti poikkeus albumin muista biiseistä, se aluksi sisältää yksinkertaisen kitaran ja Smithin äänen, jonka jälkeen tulee erittäin menevät rummut, jotka kasvattavat tempoa. Kappaleen intensiivisyys kasvaa jatkuvasti, jonka jälkeen tulee hetkellinen rauhallisuus sähkökitaran kanssa. Pienen rauhan jälkeen tempo kasvaa entistä isommaksi, kun Smith lisää muita soittimia taustalle. Myös Smithin laulu muuttuu kiihkeämmäksi ja voimakkaammaksi soittimien mukana. Kappale on mielenkiintoinen, koska se on monella tavalla vastakohta Between the Barsista, joka oli intiimi ja hypnoottinen, kun taas Pictures of Me on terävämpi, kovempi ja määrätietoisempi. Biisistä tulee esiin enemmän Smithin vastakkainasettelua hakevaa puolta, jota emme ole aikaisemmin albumilla nähneet ”Go walking by, here come another guy, Jailer who sells personal hells, Who'd like to see me down on my fuckin' knees? Everybody's dying just to get the disease”. Kappaleesta tulee sellainen olo, että Smith yrittää saada takaisin hallintaan sitä, miten ihmiset havaitsevat hänet ”So sick and tired of all these pictures of me, Completely wrong, totally wrong”. Lyriikat ja biisin soundi tukevat toisiaan, kun Smithin ahdistus puskee läpi molemmista ja vain kasvaa biisin edetessä.

Elliott Smith on tunnettu hänen yksinkertaiselta kuulostavilta, mutta erittäin hankalilta kitara riffeilta. Kuten biisissä Angeles, joka alkaa rauhoittavalla kitaran näppäilyllä, joka lopulta jatkuu erittäin monimutkaiseksi ja kompleksiksi. Tämän päälle Smithin tunnettu hellyttävä ja säröilevä ääni tekee biisistä Angeles ymmärretyn suosikin.

Albumin viimeinen biisi Say Yes on erittäin herkkä ja haavoittuva. Kappale tarjoaa sitä, mitä albumin aikaisemmat biisit ovat välttäneet, mahdollisuutta onnellisuudesta. Say Yes on emotionaalisesti yksi Smithin vaikuttavimmista kappaleista, pääasiassa, koska se on niin kummallisen toiveikas verrattuna albumiin kokonaisuutena. Kitara on kirkas, melankolinen ja sen melodia on vaivattomasti kaunis. Biisin järjestely on lämmin ja kutsuva, vaikka Smithin ääni on vielä hauras. Biisiä usein pidetään suoraviivaisena toivokkaana rakkauslauluna, vaikka lyriikat ovat paljon enemmän henkisesti ristiriitaisia. Smith kirjoitti biisin, kun hän erosi sen aikaisesta kumppanistaan, ja lyriikoista huomaa, että hän ei ole vielä päässyt hänestä yli ja on vielä optimistinen “I'm in love with the world through the eyes of a girl”. Smith selkeästi vielä näkee maailman hänen entisen kumppaninsa perspektiivistä, eikä hän ole vielä emotionaalisesti päässyt irti hänestä. ”I’m in love with the world” kuitenkin kuvastaa Smithin optimistisuuttaan maailmaa kohtaan, mitä ei ole useaan kertaan nähty albumilla. Biisin edetessä Smith kuitenkin huomaa, että ihmiset muuttuvat ja suoraviivainen realismi iskee ”Situations get fucked up”, jossa hän tajuaa, että aina suhteet ei lopu siihen, että toinen osapuolista olisi tehnyt jotain väärin tai ollut julma, vaan joskus olosuhteista tulee monimutkaisia. Itse tulkitsen biisin outona aikana suhteen jälkeen, jossa vaikea suru ja toivo tulevasta alkavat elää rinnakkain. Smith ei ole päässyt suhteesta yli, eikä myöskään epävarmuuksista, eikä hän missään nimessä ole immuuni pettymyksille, mutta jotain silti on muuttunut. Hän uskoo pystyvän olevan vielä onnellinen, ja se tekee tästä biisistä niin koskettavan. Say Yes ei kerro onnen löytämisestä, vaan siitä, että onnellisuus on vielä mahdollista, vaikka sen on jo menettänyt.

Either/or on intiimi ja henkisesti erittäin kompleksi albumi. Albumi kuulostaa heijastukselta elämästä itsestään, jatkuva kamppailu epätoivon ja optimistisuuden sekä eristyneisyyden ja yhteyden välillä. Ellei tähän mennessä ole tullut selväksi, Elliott Smith on minun lempi artistini. Samalla albumi Either/or on mahdollisesti lempi albumini, jota voisin kuunnella uudestaan ja uudestaan loputtomasti. Elliott Smithin tunteet, taitava kitaransoitto, herkkyys, melankoliset melodiat ja hauras kuiskaileva laulu tulee niin hyvin esille tässä albumissa. Siihen on ihan syy miksi Elliott Smithiä pidetään yhtenä parhaista laulaja-lauluntekijöistä ja indie-folkin kummisetänä. Tämä on mestariteos.