In the Aeroplane Over the Sea
SISÄLTÖVAROITUS: Itsetuhoisuus, kuolema
In the Aeroplane Over the Sea on legendaarisen Yhdysvaltaisen Louisianasta peräisin olevan bändin Neutral Milk Hotellin toinen albumi. Bändi perustettiin 1980-luvun loppupuolella Jeff Mangumin puolesta ja vaikka heidän bändinsä erosi jo vuonna 1998, heidän vaikutusvaltansa Indie rockiin ja psykedeeliseen folkiin on sanoinkuvailematon.
Albumi sai inspiraation siitä, kun bändin keulamies Jeff Mangum luki Anne Frankin päiväkirjan ja koskettui siitä merkittävästi. Hän obsessoitui Frankin tarinan tragediasta, historiasta sekä hänen lopullisesta kuolemastansa keskitysleirillä. Päiväkirjan lukemisen jälkeen Mangum raporttien mukaan itki monta päivää putkeen ja näki useita intensiivisiä unia, joissa Anne Frank perheensä kanssa katsoi häntä. Tästä syystä Mangum kehitti syvän ja voimakkaan siteen Anne Frankin muistolle.
Mangum on onnistunut erinomaisesti tuomaan albumille teemat toisesta maailmansodasta, keskitysleireistä, Anne Frankin lyhyestä elämästä, sekä omista kokemuksista, muistoista ja filosofisista näkemyksistä kuolleisuutta kohtaan.
In the Aeroplane Over the Sea alkaa biiseillä, jotka jakautuvat kolmeen osaan. King of Carrot flowers pt. 1, 2 ja 3. Biisit tutkivat aiheita, kuten lapsuustraumat, klaustrofobinen elämä, jossa äiti juo ja isällä on itsetuhoisia ajatuksia. Nopea akustinen kitara, Mangumin raaka laulu ja surrealistinen sekä painajaismainen kuvailu miljööstä tuo intensiivisen kuuntelukokemuksen, joka voimistuu, kun pilliurut tulevat pt. 1 lopussa taustalle.
Albumin niin sanottu suurteos on albumin nimellä nimetty biisi In the Aeroplane Over the Sea, joka alkaa erittäin mukaansatempaavalla kitarariffillä ja lyriikoilla ”What a beautiful face, I have found in this place that is circling all round the sun”. Tämä lyriikka on suora viittaus Anne Frankiin. Vaikka Mangum ja Frankin elämät erosivat useilla vuosikymmenillä, Mangum kertoo siitä, että on iloinen pystyessään elämään samalla planeetalla, jolla Frank on joutunut elämään. He ovat molemmat ihmisiä ja se tekee heidän siteestään sitä aidomman. Lyriikoissa hän kuvittelee mahdollisen ajan, jossa Mangum voisi elää Frankin ajalla ja mahdollisesti olla hänen tukenansa ja suojella häntä. Frankin tarina kuitenkin vielä kummittelee häntä lyriikoissa: ”Anna's ghost all around, Hear her voice as it's rolling and ringing through me, Soft and sweet, How the notes all bend and reach above the trees”. Biisistä tulee esiin tunteita melankoliasta, kuolleisuudesta, traumasta ja eksistentiaalisesta ihmeilystä. Tästä biisistä varsinkin kuulee Mangumin raa’at tunteet ja kiireisen laulutyylin, joka tekee biisistä vielä surrealistisemman. Albumissa käytetään monessa kohtaa epätyypillisiä soittimia, ja varsinkin tässä biisissä flyygelitorvi toimii erinomaisesti. Koko albumin lempi lyriikkani on tämän biisin viimeisin kohta: ”Can’t believe how strange it is to be anything at all”. Yksinkertainen lyriikka siitä, miten jatkuvat sattumat ovat päätyneet siihen, että olemme olemassa ihmisrotuna ja sitä kuinka outoa on olla edes olemassa, toimii niin hyvin näin emotionaalisen ja melankolisen biisin loppuun.
Albumi jatkuu biisillä Two-Headed boy, joka on mielestäni albumin raaoin biisi, jossa toimii vain Mangumin ääni ja akustinen kitara, joka muuttuu intensiivisemmäksi Mangumin äänen mukana biisin edetessä. Kitara ja Mangumin raaka ääni rauhoittuu biisin lopussa ja transitio biisiin The Fool on yksi parhaista indie musiikin keskuudessa. The Fool biisissä ei ole laulua ollenkaan, pidän sitä vastakohtana biisiin Two-Headed Boy, jossa oli vain ääni ja kitara, kun taas The Fool on maksimalistinen taideteos monien instrumenttien käytöstä, ilman minkäänlaista laulua. The Fool kuulostaa kuin itse olisi toisen maailmansodan armeijan marssissa. Kuunnellessa tulee olo, että jopa itseäkin pitäisi pelätä, kun torvet ja rummut kuuluu asunnon ulkopuolelta ja armeija marssii ja olet itse niiden armoilla. Biisi on valtava, musertava ja ylivoimainen, mutta loppu antaa toivoa tulevasta.
Albumin teemasta ilmiselvin on seuraava biisi Holland, 1945, joka on albumin menevämpiä biisejä. Kitarariffi, rummut ja trumpetti tekevät biisistä toiveikkaimman, mutta lyriikat Anne Frankista, holokaustista, henkilökohtaisista tragedioista ja ideasta aikamatkustuksesta, jossa jälleen kerran Mangum haluaisi pelastaa Frankin hänen traagisesta kuolemastaan. Mangum puhuu ajan yhteiskunnan ongelmista ja sympatian puutteista lyriikassa: ”And here's where your mother sleeps, and here is the room where your brothers were born, indentions in the sheets, where their bodies once moved but don't move anymore, and it's so sad to see the world agree, that they'd rather see their faces filled with flies, all when I'd want to keep white roses in their eyes”.
Koko albumi on kokonaisuutena mestariteos, jossa biisit yhdistyvät toisiinsa sulavasti, mutta jokainen kuulostaa silti uniikilta ja tuo jotain pöytään. Akustinen kitara ja Mangumin uniikki laulutyyli, josta kuulee hänen tuskansa on yhteinen tekijä monessa biisissä, mutta jokainen kappale on tärkeä, enkä löydä mitään albumista mikä jäi puuttumaan. In the Aeroplane Over the Sea on albumi, joka voi tapahtua vain kerran tässä maailmassa. Sitä ei voi tehdä uusiksi ja on ihan turha edes yrittää tehdä toista konseptialbumia Anne Frankistä, kun sitä kuitenkin tullaan vain vertaamaan tähän mestariteokseen. Sille on hyvä syy miksi tällä albumilla on niin intensiivinen fanikunta ja niin moni indie-folk genressä on pitänyt tätä albumia pohjapiirrustuksena.
Lempibiisit: In the Aeroplane Over the Sea, King of Carrot Flowers pt. 1, The Fool, Holland, 1945, Oh comely
Vähiten lempibiisit: Ei Mikään
Lempi lyriikka: ”Can’t believe how strange it is to be anything at all” Biisi: In the Aeroplane Over the Sea
Arviointi: Täydellinen 10